Känkkäränkkä

Tännään on kiukkupäivä. Menin nukkumaan liian myöhään, heräsin liian myöhään, mikkään ei onnistu ja hiukset on huonosti. Suututtaa elämän tila, jatkuva ja loputon tyhjäkäynti. Haluaisin alottaa oman elämän jo, mutta mulla ei oo resursseja - eikä niitä tällä menolla tulekaan. Harmittaa.

Sillon pittää painua muualle oman kodin ahdistavien seinien sisältä, tehä jotaki oikiaa, eikä vaan olla tekevinään.
Kuuntelen pari voimabiisiä, käväsen suihkussa ja painun kartsalle, parempi niin.

When we die
We will die
With our arms unbound

Hajuvettä ja hammasrattaita

Huh huh. Tämän syksyn eniten odottamani tapahtuma on nyt sitten ohi - ja olo on yllätys yllätys aika tyhjä, samalla kuitenkin suunnattoman tyytyväinen. Larppi, johon valmistauduin huolella ja Sinin suosiollisella avulla onnistui kyllä vetämään maton alta mainiolla tavalla. Aivan - käsittämättömän - siisti peli. Proppien saralla olin ilmeisen onnistunut, kun osa hyvinkin tutuista larppaajista ei ollut tunnistaa mua ennen kuin kuuli äänen. :D Peruukilla ja piilolinsseillä lieni jotakin tekemistä asian kanssa. Puhumattakaan Sinin upeista valmiista viktoriaanisista luomuksista. <3

Kuva by Jenni. Valmiiseen hameeseen itse ommeltu vekitys, Sinin yläosa ja korsetti.
Hattukukka Romeosta ja Juliasta, peruukki "Liv" Alice of Sweden -verkkokaupasta.

Sinin tekemä upea laahus ja peruukkiin taiteilema kampaus.
Talma wrapin tein ihan ite. :)

Hahmoni Savannah Chesterford koki illan aikana melkoisen elämänmuutoksen, kun veljelle avauduttuaan sai tietää, ettei ollut ainoa joka koki vanhempien pakottaman elämäntyylin itselleen vääräksi. Siinäpä sitten alettiin suunnitella pakoa, saa nähä miten kotiopetettu hienostoneiti mahtaakaan pärjätä noustessaan ilmalaivan kannelle veljensä vaatteisiin pukeutuneena, kotiopettajattarensa kanssa.

Jännästi jäi hahmon loppu auki, minkä vuoksi ehkä koinkin tarvetta purkaa ajatuksia debrieffiin heti pelin jälkeen - ja vielä nytkin ajatukset harhailevat uudelleen pohtimaan sitä, miten Savannahin mahtoi lopulta käydä. Tietenkin paatuneena onnellisten loppujen ystävänä toivon Savannahille kaikkea hyvää jatkossa. :P Kyljet on kipeät korsetista ja jalat pihan poikki ryntäilystä ja kävelyretkeilystä, mutta hetkeäkään en vaihtais. Loppuun vielä katkelma Savannahin päiväkirjan muotoon kirjoittamastani debrieffistä.

"Kaikki, mitä menneisyydestäni tahdoin mukaani mahtui yhteen matkalaukkuun. Hatturasiat jäivät siisteihin riveihin hyllyille, katselemaan perääni, kun ryntäsin portaita alas, tartuin veljeäni ja jo alhaalla odottelevaa Samanthaa kädestä ja astelin synkkään lokakuun yöhön. Sydämeni lepatti levottomasti rinnassani, ja vilkaisin hermostuneesti komeasti loistavaa kuuta. Ilmassa oli kaukaisten nuotiotulten tuoksu, johon oli sekoittunut häivähdys kanelia. Siinä tuoksui seikkailu. Minun ensimmäiseni."

kasvoillain tunnen ilmakehän polttavan

Oon kipiänä. Ääni on nuhasta kähiä ja kuume on noussut melkein joka ilta - tänään ei välttämättä. Vuoteeseen mennessä palelee ja tekee mieli hukkua peiton untuviin, ja pian hiki noruu niskassa ja on kuuma.

En ole aikoihin ollut kipeä, jatkuva kipulääkitys pitää erityisesti kuumeen oireet useimmiten loitolla, joten kun se iskee tulee taantuma. Lapsettaa. Tekee mieli katsella piirrettyjä ja juoda jaffaa ja mustaherukkamehua ja kuumaa kaakaota - ja syödä suklaamuroja.

Ei olisi aikaa levätä tautia kauemmaksi, mutta jos sen nyt teen, vältyn pitemmältä nuhastelulta. Niin ainakin toivon, kun jään aamulla vuoteeseen makaamaan ja odottamaan seuraavaa, toivottavasti vähemmän tukkoista aamua.

Suosikkimuki

Joku roti - kuvin kerrottuna

Ponies

Shopping

Dreaming

Leverage

Sleeping

Laughing

Waiting

Pakko

Alan päivitellä blogia wacomilla. Vaikka väkisin. Kyllä se siitä sitten, aikanaan.

Eikö niin?

Klikkaa isommax plz.

Hiljaisuus

En oo oikein keksinyt mitään sanottavaa, en täällä enkä toisessa blogissakaan. Erityisesti siellä. Mutta nyt koitan kuitenkin jotakin saada ylös. On ollu helpompia aikoja ja vaikeampia. Lääkitystä hiotaan kohdalleen, edellisestä lääkkeestä tuli sivuoireena jatkuva nälkä ja kylmä. Das ist not good, joten katsotaan, miten tämän uuden kanssa käy.

Oon touhuillut larppaajien kanssa paljon. Tässä kuussa matkustetaan isolla joukolla viikinkilarppiin Kiteelle ja heinäkuussa oon pelinjohtajana OIEI:n mainospelissä. Oon ommellut proppini viikinkipeliin ihan ite, Sinin kaavojen avulla ja oon niistä tosi ylpeä. :) Kesätöitä tiedossa. Hyvä tästä tullee.

Ikävä

Nään unia Amerikasta. Disney World -unia. Uudestaan ja uudestaan. On ikävä sinne, siihen aikaan. Siellä olin vain minä, oma itseni, olin niin kuin ennen.

On ikävä sitä Elisaa. Sitä paikkaa. Maailman onnellisinta.

Mrs. Crankypants.

Oon ollut kamalana. Ärsyynnyn. Nakertaa. Ahdistaa.

Oon vihainen itelle ja maailmalle, kivusta ja köyhyydestä. 

Väsyttää niin paljon.

Kohdun limakalvon sirottumatauti, eli ensimmäinen angstientry

Klikkaa niin näät täyskokoisena

Endometrioosi. Kohdun limakalvoa ylt'ympäriinsä, pitkin poikin minua. Pienen pieniä pesäkkeitä, nuppineulan pään kokoisia. Kiinnikkeinen kohtu. Munasarjakystia. Jokainen kipu, joka vyötäröstä alaspäin on mahdollista tuntea. Mahdollinen lapsettomuus. Krooninen väsymys. 

Ja siitä se vasta alkaa. Jatkona tulee stressi, uupumus, väsymys jatkuvaan kipuun ja lääkkeiden vuoksi kärsitty pahoinvointi, tulee loputon pahoittelu.  

Mää en osaa puhua tosta sairaudesta ihmisille sanomatta "Mutta sellasta se on", tai "Vaan ei voi mittään" tai "Kyllähän sen kestää, ku pakkohan se on" tai muuta vastaavaa. 

Mää en oo antanut itelle kertaakaan lupaa sanoa "Miksi minä?" tai "Mää en jaksa." En kenellekään muulle kuin Jannelle päin naamaa. Tuntuu siltä kuin pettäisin itteni ja kaikki muut jos myöntäisin, että tää jatkuva kipu ja epävarmuus syö sisältä. 

Ihan kuin en sais olla vihainen ja surullinen siitä, että just mun pitää kulkea joka paikkaan särkylääkepussin kanssa, että just mun pitää pelätä jokaisen sovitun tapaamisen kaatuvan siihen, että oon niin kipeä etten jaksa ees soittaa ja sanoa olevani kipeä. Tai siitä, että kun oon löytänyt itelle täydellisesti sopivan alan niin oon tän sairauden kans niin poikki, ettei musta irtoa mitään muuta ku surullista sätkimistä opintojaksojen välissä.

Että pittää ihimisellä olla huono tuuri.

Missähän sut tehtiin?

Tähtien tuolla puolella

muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä

kadota tuota katsetta?

Mitähän sä vielä kantaa voit

korkealla kun noin sä soit

Ei mitään tuu niin painavaa

et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen

Mitä vastaan tuleekaan,

toista sua ei milloinkaan

- Johanna Kurkela, Ainutlaatuinen