Nään unia Amerikasta. Disney World -unia. Uudestaan ja uudestaan. On ikävä sinne, siihen aikaan. Siellä olin vain minä, oma itseni, olin niin kuin ennen.
On ikävä sitä Elisaa. Sitä paikkaa. Maailman onnellisinta.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Ei saa kesyttää
Tänään on tyttöjenilta, jota varten leivoin eilen kakun. Jannen avulla, ekan ihan oman täytekakun. :) Se pitää vielä koristella. Oon kuunnellut Suvin platinalevyä ja tanssahdellut pitkin asuntoa. Ihania lyriikoita, ihanan herkkää.
Aamulla heräsin heitehuimaukseen, mutta se meni ohi. Nostettiin annostusta lääkkeessä. Yritystä on. Ehkä joskus vielä helpottaa.
Aamulla heräsin heitehuimaukseen, mutta se meni ohi. Nostettiin annostusta lääkkeessä. Yritystä on. Ehkä joskus vielä helpottaa.
Lakeuden laidalla
nuori tyttö, valo kasvoillaan,
takin liepeet lepattaen tuulessa.
Vaikka taivaanrannan ja sen rajan taa
tahtoo tavoittaa hän omaa unelmaa
Hän tahtoo tanssia.
Hento tyttö, polte ruumiissaan,
vaikka pilkkanimestään vain tunnetaan.
Hän on rohkea ja luottaa unelmaan,
sillä kaikki on niin vahvaa oikeaa.
Ei saa kesyttää
sellaista sydäntä,
joka lyö kipinää,
innostuksen sytyttää.
Ei saa kesyttää,
sellaista sydäntä
Ei tyttö taskuissa
kanna ikäviä muistoja.
Ei epäonnistumisenkaan pelkoa,
vaikka moni paha kieli ennustaa,
eihän tuollaisesta ballerinaa saa.
Lakeuden laidalta
tyttö syntymästään sokea,
tanssii tänään meille balleriinana, pääroolissa.
Ei voittaja koskaan luovuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

